perjantai 30. joulukuuta 2011

twothousandandeleven

 vuosi aloitettiin katilla mahtavassa porukassa. oli kylmä. hengailin paljon. kävin mietaalla ja oltiin kattoos kymppilinja! rakastin mun punasia hiuksia.
 katottiin meillä yksin kotona ja naurettiin jutuille. kävin helsingissä, näin siniä. opin tekemään kalanruotoletin. hiihtolomalla levillä. sain tietää että lähden usaan elokuussa.
 värjäsin hiukset epämääräisen blondin ja oranssin sekoitukseksi, josta tykkäsin ihan SIKANA. käytiin paljon korispeleissä ja oli hauskaa. näin mun kaikkien aikojen lempibändin toista kertaa miran ja sinin kanssa.
 mietaan päättäjäiset. isosiskon kanssa lähettiin vähän extemporee helsinkiin ottamaan sille tatuointia niskaan. oltiin myös tampereella. pääsiäinen ja oli lämmin! vietettiin emman ja missun kanssa viikko kauppiksella tekemässä maailman hienointa "dokumenttia". kauppiksella muutenkin oltiin aika paljon muutenkin...
 syötiin hyvin ja paljon, oli markkinat ja äitienpäivä. grillailtiin tiialla ja mentiin nummijärvelle. oli myös lämmin. koulussa perus. olin lahdes vaihtarivalmennuksessa.
koulu loppu jossain vaihees. isosiskon ylioppilasjuhlat (mul ei ollu kuvia täällä koneella niistä??) en kai tehny mitään erikoista. hengailin paljon ystävien kanssa ja kävin töissä. nii.

(jatkan toisessa postauksessa.....)

maanantai 26. joulukuuta 2011

wishing a merry (late) christmas






maanantaina en tehny mitään. tiistaina menin middle schooliin puhumaan suomesta. keskiviikkona kävin parturoimassa hiukset. torstaina liikaa joulushoppailua chrissyn ja blaken kanssa. perjantaina nukuin. lauantaina jouluaatto, olin vähän surullinen ja menin kävelemään naapurustoon ja otin kuvia jouluvaloista. sunnuntaina joulu ja sain mun hostperheen lahjat koska äitin ja isin paketti on todennäköisesti jossain new yorkin tullissa pengottavana. tänään kävin mäkkärissä. huomenna suomi-esitelmä rotareille. ainiin hyvää joulua!!

perjantai 16. joulukuuta 2011

cause you got me if you want me





moikka! tänään alko sellanen ku joululoma, jee ah. mutta koulu alkaa toinen tammikuuta että:-D öö öö niin joo tein leipää saksalaisten kanssa, tuli hyvää. mun pitää lähettää mun joululahjat suomeen huomenna ja sitte pitäis ostella ihmisille tänne jotain lahjoja.... joulu on niin kohta, ja hassua että oon ollu kohta puolet tästä mun ajasta täällä. kyllä tää aika sitte kuitenki melko nopeeta menee. ei sillä että haluaisin. paitsi ehkä välillä.

lauantai 10. joulukuuta 2011

i'll be your safe ride home










kuvia taas st. louisista. ja joo en jaksanu uudelleen kääntää noita yksia kuvia kun blogger oli ihan tyhmä vaihteeksi. mutta niin oli kiva reissu! ja toi city museum oli ihan hullu, siellä oli vaan sellasia salakäytäviä joka paikassa ja ihme rautaputkia joita pitkin mentiin ja liukumäkiä alas:-D ainii meen huomenna leipoon leipää saksalaisten kanssa. tulee kivaa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

i'm sorry i'm not what you wanted






anteeksi tästä blogihiljaisuudesta, oon ollut laiska ottamaan kuvia ja laittamaan niitä koneelle koska en vaan tiiä....... mutta öö mitä täs nyt, olin viikonloppuna st. louisis taas ja oli varsin kivaa, laitan siitä kuvia sitten ku jaksan:-D tässä on viime aikojen ostoksia, ja toi ap on ehkä mun lemppari lehti ikinä, autakaa saatoin itkeä kun luin sitä, oh confessions. mutta oli surullinen haastattelu mutta nyt on kaikki onnellista. eilen olin myös rotaryn pikkujoulus ja olin pettyny koska siellä ei ollu ees ruokaa niin olin siellä varmaan puol tuntii ja mentiin sitten syömään meksikolaiseen:-D perus. öö öö ei mul muuta, hei keksikää mulle jotai postausideoita, mulla taitaa olla kyllä huonepostaus kuvia jossain mutta en vissiin saanu niitä ikinä tänne asti. tai sanokaa jos kysymyspostaus kiinnostais joitain!!